Vasemmistolaisen vuodenvaihde 2025

Erilaisten kulttuuririentojen suurkuluttajana (ja välillä tekijänä) olen seurannut kauhulla valtakunnallista leikkauskiimaa ja taiteen tekemisen vähättelyä. Nyt on aika tehdä kulttuurin kunnianpalautus kunnissa ja luoda mielekkäämpää arkea ihan kaikille! Oikeistohallituksen päätökset ovat kurjistaneet kulttuurialaa ruohonjuuritasolta valtakunnan merkittävimpiin taideinstituutioihin. Vaikka kuntapoliitikon keinovalikoima on näissä karkeloissa rajallinen, voidaan hyvillä päätöksillä torjua edes oikeistopuhurin vaikutuksista. Enemmän kuin viihdearvoa Kulttuurista nauttiminen ja oman luovuuden ruokkiminen ovat paljon muutakin kuin ajan kuluttamista. Olen omakohtaisesti kokenut kulttuurielämysten parissa tunteiden koko kirjon, oppinut uutta ja esimerkiksi luonut elämänmittaisia ystävyyssuhteita. Jopa kovimmilla kokoomusarvoilla tarkasteltuna kulttuuri on ollut elämässäni selvästi positiivinen tekijä. Olen työllistynyt aikanaan yksityissektorille laulavaksi Muumipeikoksi ja hyödyntänyt Raision lapsi- ja nuorisoteatterissa saamiani oppeja mainosalan töissäni. Kulttuurin leimaaminen pelkäksi viihteeksi, ajankuluksi ja harrastukseksi on siis vähemmän kuin osatotuus. Todellisuudessa luova toiminta rakentaa perustan paitsi humaanimmalle myös taloudellisesti menestyvämmälle yhteiskunnalle. Annetaan tilaa, sillä sitä riittää! Oli ohjelmassa sitten bänditreenit, näytelmän ensi-ilta tai kuvataiteilu, tarvitaan luovalle työlle riittävästi tilaa. Tänä tyhjien liiketilojen aikakautena onkin surumielisen huvittavaa, että kulttuurin saralla neliömetrien puolesta täytyy käydä armotonta taistelua. Rakkaassa kotikaupungissani Raisiossa on sentään yritetty. Toki haluamme Vasemmistoliiton voimin tehdä asiat vieläkin paremmin: tavoitteisiimme kuuluvat Raisio-talon rakentaminen ja kerhotilojen luominen joka lähiöön – oivallisia lisäyksiä kulttuurityön mahdollistamiseksi. Omassa poliittisessa ajattelussani menen vielä askeleen pidemmälle. Toivoisin, että kaikkia tyhjillään olevia tiloja tarkastellaan mahdollisuuksina luovalle toiminnalle. Sopivat tukimuodot kyllä löydetään ja sijoitusten tuottosuhde lisääntyvänä hyvinvointina on taattu! Vapaaehtoisuus on vain alkusoitto Kulttuurin tekeminen tuppaa maksamaan rahaa, vaikka moni asia hoituisikin pienillä resursseilla. Olen nähnyt liian monta kertaa poliitikkojen leikkaavan kulttuurityöltä vedoten ”vapaehtoisuuteen” tai ”harrastamiseen”. Tämä on vakava uhka myös tulevalla vaalikaudella. Taidetta tuotetaan jo tällä hetkellä äärimmilleen viritetyillä budjeteilla, ilmaistunteja laskematta. Kun kuuntelee tekijöitä edes pienen hetken, huomaa, että rahalle olisi todellista tarvetta. Itselleni onkin ensisijaisen tärkeää pistää stoppi jok’ikiselle kulttuurileikkaukselle. Pelkällä leikkausten vastustamisella ei tosin pitkälle pötkitä. Oma tavoitteeni on kasvattaa kulttuurin käytettävää budjettia ihan reippaalla kädellä, sillä tiedän sen maksavan itsensä takaisin tulevaisuudessa. Olen varma, että kulttuurille avokätinen kaupunki houkuttelee myös sitä perinteisempää tuottavaa työtä ja markkinaintoilijoille mieleistä liiketoimintaa. Parhaat ideat saadaan tekijöiltä Kuten kaikissa poliittisissa päätöksissä, saadaan parhaat ideat niiltä, joita päätökset koskevat. Länkytän itse mielelläni tilojen ja isompien budjettien puolesta, mutta kaipaan aidosti kaikkeen kulttuurikeskusteluun näkemystä myös luovan työn tekijöiltä. Ideaalitilanteessa Suomen kaupungeissa ja kunnissa kulttuuripäätöksistä keskusteltaisiin laajasti osallistuvien piirien kanssa. Pelkät apurahahakemukset eivät ole riittävä yhteys päättäjien ja taiteilijoiden välillä – varsinkin kun ne usein vievät vain turhaa aikaa.

Oman kotikaupunkia tulee kehuttua liian harvoin, varsinkin politiikassa, josta aina löytyy parantamisen varaa. Nyt on kuitenkin sopiva hetki häpeämättömälle hehkutukselle! Lähes syntyperäisenä raisiolaisena olen saattanut kerran jos toisenkin kuulla pahantahtoista panettelua kotiseudustani. En ehkä itsekään vielä parikymppisenä osannut sisäistää kaikkia Raision riemuja, mutta nyt on tullut korkea aika ottaa kynttilä pois vakan alta. Tässäpä siis kunnon kehukasa! Erinomaisuus lähtee jo esihistoriasta Kuten varmasti monet tietävät, Raision erinomaisuus asuinpaikkana oli jo kirjoitustaidottomien kantaisiemme tiedossa. Arkeologiset löydyt kertovat ilosanomaa paikkakunnasta, jonka jokisuistossa viihdyttiin jo viikinkiaikana. Keskiajalla sitten jo päästiin ihan kirkonkirjoihin. Raision historiallisuudella on ihan oikeastikin merkitystä. Kotiseuturakkautta on helpompi rakentaa paikassa, jossa perinteet ja tarinat elävät. Käytännössä näitä traditioita on hyödynnetty hymyilyttävän oivallisesti esimerkiksi Raision teatterin näytelmissä. Historiasta (tai oikeammin kuvitellusta sellaisesta) haluan kuitenkin erityisesti nostaa esille Kantelettaresta tunnetun legendan Killistä ja Nallista. Mikään ei voi olla suurempi markkinointivalttikortti kaupungille kuin muotoaan muuttavat velhojättiläiset. Etenkin, jos haluamme asukkaiksi lisää fiksuja roolipeli- ja fantasiaintoilijoita. Huomattavasti leppoisampaa arkea Lapsuuteni ja teini-ikäni Raisio oli varttuvalle ihmistaimelle lamaa ja skinejä lukuun ottamatta ihan mukiinmenevä mesta. Paluumuutto Turusta aikuisiällä kuitenkin läväytti todellisuuden suoraan päin pläsiä. Raisiossa kaikki toimi ja toimii huomattavasti paremmin kuin viereisessä kylässä. Esimerkiksi kaupunkilaisille tarjotut palvelut ovat olleet saatavilla pääosin ongelmitta ja erinomainen kirjasto on pitänyt mielen virkeänä. Mutta mikä tärkeintä, täällä on jatkuvasti tuntunut siltä, että kaupunki kehittyy asukkaita kuunnellen ja kaikki huomioiden. Turun pormestarit rakentelevat kymmenillä miljoonilla siltoja ja parkkihalleja, mutta meillä panostukset on pistetty välittömämpiin ja kaikkia hyödyttäviin hankkeisiin. Esimerkeiksi käyvät vaikkapa Playa del Raisio ja Raision harrastamisen malli. Kasvua ja terve pohja taloudelle Kun tutkiskelee Turun ympäristökuntien talouslukuja, huomaa nopeasti, että Raisiolla on homma hallussa. Teollisuus ja palvelut luovat tukevan pohjan taloudelliselle menestykselle ja Myllyn vetovoima on kiistaton. Joukkoliikenteen yhä kehittyessä povaan positiivisen kasvun jatkuvan. Yksi minulle mieluisimmista Raisio-talouden piirteistä on monimuotoisuus. Emme ole vain yhden suuren teollisuusyrityksen armoilla, vaan toimeliaisuutta riittää muuallakin. Luonnollisesti aina on tilaa parantaa – itse toivon, että tulevaisuudessa kotikaupunkiini houkutellaan enemmän esimerkiksi asiantuntijatyötä tekeviä sekä freelancereita. Valoisa tulevaisuus tulevaisuuden toivoille Raisiossa eletään tällä hetkellä suurten investointien aikaa. E18-hanke, koulurakentaminen, keskustan uudistaminen ja lukuisat muut panostukset tekevät kotikaupungistani vieläkin paremman. Tämän positiivisen pöhinän kruunaa se, että suurin osa uudistuksista tukee tulevien sukupolvien hyvinvointia. Investointien myönteiset vaikutukset myös luultavasti kestävät vuosikymmenten ajan. Haluan nostaa esille myös ensipuraisuni kaupungin päätöksenteon liepeillä. Keskusteluni tämän hetken päättäjien kanssa ovat olleet pääosin erittäin rakentavia ja yhteistyötä painottavia – poliittisista erimielisyyksistä huolimatta. Jos päätöksentekokulttuuri pystytään säilyttämään positiivisena tulevaisuudessakin, on päätösten laatu turvattu. Jokaisessa paratiisissa on tietenkin käärmeensä… Äkkimakean positiivisuuden päätteeksi haluan ihan muina kuntavaaliehdokkaana nostaa muutamia kehityskohteita, jotka varmistavat Raision paratiisiolosuhteet jatkossakin. Pitäähän meidän huolehtia, että ikävästi uhkaavat käärmeet siirrettään vahingoittamatta oikeille asuinseuduilleen: 1. Leikkauspolitiikalle ei tule antaa pikkusormea, sillä porvari vie aina koko käden! 2. Rasistiselle, syrjivälle ja kulttuurisotia lietsovalle politiikalle nollatoleranssi! 3. Lisäpanostuksia koulutukseen – ryhmäkoot mahdollisimman pieniksi! 4. Tasa-arvoa ja luontoa kunnioittavaa rakentamista – lähiluonto kunniaan! 5. Työntekijöitä ja ammatinharjoittajia suosivaa politiikkaa – hyvää työtä kaikille! P.S. Lisää oivallisia paikallispoliittisia avauksia löydät Raision Vasemmistoliiton kuntavaaliohjelmasta!

Verot köyhälistön verta juo! Maailman tunnetuimman työväenlaulun tuntemattomampi säe antaa hyvän pohjan verokeskustelulle niin kansallisella kuin kunnallisella tasolla. Vaalien vääjäämättä lähestyessä on verotarinointi jälleen kuuminta hottia. Syytökset verokiimasta lentelevät, erilaisia vähennysehdotuksia keksitään väen väkisin ja pyhät prosenttilupaukset sinkoilevat. Omasta vaatimattoman vasemmistolaisesta näkövinkkelistäkin keskustelu on paikallaan, mutta pelikenttä pitää pistää uusiksi. Blogin seuraavat luvut käsittelevät verokäsityksiäni yleisesti. Jos olet kiinnostuneempi siitä, mitä paikallisella tasolla verotuksesta ajattelen, hyppää suoraan kirjoituksen loppuun! Ei ne pienet tulot, vaan ne suuret pääomat Olen itse keskituloinen suomalainen, jolla on kokemusta myös pienyrittäjänä toimimisesta. En itse mitenkään nauti erilaisten verojen ja veroluonteisten maksujen lompakkooni laittamasta lovesta. Tämä onkin se tunnetila, johon ystävämme oikealla mieluusti vetoavat. Kun kuitenkin hetkeksi rauhoitun raha-ahdistukseltani, havaitsen, ettei oikeasti vasemmistolainen veropolitiikka ole minun kukkarollani. Päinvastoin se tarjoaa minulle parempia edellytyksiä elämään ja tekee yhteiskunnasta turvallisemman. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyy tuloverotuksen ja pääomaverotuksen suhteeseen, joka on Suomessa(kin) täysin päin honkia. Palkansaaja (eli työläinen) maksaa tuloistaan huomattavasti suuremman osan voudille kuin vaikkapa sijoitusvarallisuudella elävä. Tämä epäsuhta on todellisuudessa suurin syy siihen, miksi tavallisen tallaajan verotus on välillä maassamme kohtuuttomalla tasolla. Vasemmisto on puhunut ongelmasta jo pitkään ja esittänyt myös ratkaisuja verouudistuksen muodossa. Valitettavasti poliittiset valtasuhteet ovat estäneet asioiden etenemisen. Pidän henkilökohtaisesti tärkeänä, että pystyisimme koko vasemmiston voimin ohjaamaan verokeskustelun oikeille raiteille. Hyvänä alkuna pitäisin sitä, että ensinnäkin puhuisimme rehellisen populistisesti siitä, miten tuloverotus ei aina ole vain kivaa. Ja toisekseen toisimme tehokkaammin esille sen, ketkä Suomessa oikeasti ovat sellaisia raharikkaita, joiden verotusta olisi varaa koventaa. Haitta- ja tasaveroista On tietenkin totta, että verotus on paljon muutakin kuin tulojen keräämistä valtiolle. Hyvien veropäätösten avulla voidaan esimerkiksi lisätä tasa-arvoa, rakentaa ekologisesti kestävämpää yhteiskuntaa ja kohentaa kansanterveyttä. Erilaisten haitta- ja tasaverojen kanssa tulee kuitenkin olla tarkkana, sillä huonosti toteutettuina ne vain lisäävät verotuksen epätasa-arvoa. Suomessakin on toteutettu verouudistuksia, joissa on ollut rikkaita suosiva ketunhäntä kainalossa. Henkilökohtaisena linjanani on, että jokainen verotuspäätös, joka vaikuttaa pieni- tai keskituloisen suomalaisen elintasoon negatiivisesti, tulee kompensoida oikeudenmukaisesti. Lisäksi pidä itsestään selvänä, että arvonlisäveron korottaminen on ihan vihoviimeinen temppu. Olisinkin henkilökohtaisesti toivonut nykyisen hallituksen päätökselle huomattavasti vahvempaa vastarintaa. Luonnollisesti on olemassa poikkeuksia: esimerkiksi lentämistä pitäisi verottaa huomattavasti rankemmin. Myönnän rehellisesti, että matkailun kallistuminen harmittaisi itseänikin, mutta ilmastonmuutoksen torjunta ei odota. Yritysten itkumuuri Verokeskustelun vakiovieras on liike-elämän, yrittäjien ja yritysjohtajien valitusvirsi, jossa investoinnit uhkaavat loppua ja mikään yritystoiminta ei enää ole kannattavaa. Pienimmätkin veronostot ilmeisesti aiheuttaisivat jonkinlaisen taloushelvetin tai vähintäänkin laman. Todellisuudessa yritysten ja kaikkein varakkaimpien yhteiskunnan jäsenien verotusta on kevennetty jo monta vuosikymmentä. Omalle sukupolvelleni on lupailtu mannaa ja hunajaa näiden kevennysten seurauksena, mutta käytännössä tuloksena on ollut rikkaampia rikkaita, karsittuja palveluja ja veropohjan sulaminen. Kitinän ollessa vakio ehdotan hieman tiukempaa otetta, kun seuraavan kerran on vasemmiston vuoro päättää veroasioista. Markkinatalousnäkökulma voidaan toki huomioida vähintäänkin sillä samalla tasolla kuin nykyinen hallitus on huomioinut ay-liikkeen toiveet. Perintöpörinää Tällä vaalikaudella porvaripuolueet ovat jälleen ottaneet asiakseen perintöveron poistamisen. Argumentit ovat säilyneet vuodesta toiseen samoina: perintöjä verotetaan kahteen kertaan, perheyrityksillä on sukupolvenvaihdosvaikeuksia ja niin edelleen. Itseäni keskustelu kyllästyttää. Monet jopa oikealle kallellaan olevista talousviisaista pitävät perintöveroa ihan hyvänä ajatuksena, sillä se haittaa taloudellista toimeliaisuutta varsin vähän. Vero ei edes koske kovin suurta osaa perinnönsaajista, sillä useimmiten perinnöt jäävät alle veroedellytysten. Valtion kannalta perintövero on tärkeä tulonlähde, jonka olemassaoloa perustelevat myös sen oikeudenmukaisuusvaikutukset. Se tasaa sukupolvien välisiä varallisuuseroja ja lisää ihmisten omaa toimeliaisuutta. Perintövauraus kun ei ole millään tasolla omalla ahkeruudella ansaittua. Jos oikeistoa oikeasti kiinnostaisivat ihmisten meriitit, saisi perintövero olla rauhassa. Veron mahdollinen poistaminen uhkaakin viedä meidät vielä syvemmälle taloudelliseen epätasa-arvoon. Vasemmiston onkin syytä pitää tiukkaan kiinni tästä yhdestä hyvinvointivaltion rakennuspalikasta! Veroasiaa rahaisesta Raisiossa Yleisen veropohdiskelun jälkeen halusin uhrata pari kappaletta kirjaimia myös kotikaupunkini veropolitiikalle. Raision kaupungin tuloveroprosentti on tänä vuonna 7,60 %, mutta tulevaisuuden korotuspaineet ovat kovat. Investointeja on edessä niin hurja määrä. Vasemmiston vaihtoehdolla nousu olisi ollut loivempaa. Kun vuoden 2025 tuloveroprosentista päätettiin, esitti puolueemme, että veroprosentti olisi nostettu tasan kahdeksaan. Näin olisimme voineet välttyä sekä leikkauksilta että suurilta kertakorotukselta, joka on nyt vääjäämättä edessä. Jos väittää muuta, on kyseessä puhdas vaalipuhe. Kunnallisvero on yksi kunnan rahoituksen päälähteistä. Siksi on tärkeää, että veropohja on sekä laaja että riittävä. Kenties vieläkin tärkeämpää on, että kunnallisverojen tuotto suunnataan mahdollisimman useita asukkaita hyödyttävästi. Omalla poliittisella agendallani tämä tarkoittaa seuraavia vaaliteesejä: 1. Veroprosentti on nostettava riittävälle tasolle – veronkorotus on aina palveluleikkauksia parempi vaihtoehto 2. Veroprosenttivertailu kunnallisena kilpailukykytekijänä on lopetettava – vain hyvin harva ihminen valitsee asuinpaikkansa veroprosentin mukaan 3. Yritysystävällisellä politiikalla lisää tuottoja kaupungille – fiksu kaavoitus, uutta yrittäjyyttä tukevat palvelut ja työvoiman saatavuus etusijalle

Tekoälyn esiinmarssi vaikuttaa oman aikamme teolliselta vallankumoukselta. Seisommeko paratiisin porteilla vai ovatko luddiittien opetukset jälleen ajankohtaisia? Tekstiilikoneita rikkoneet luddiitit ovat monille historiankirjojen marginaaleista tuttuja hahmoja. Useimmiten tämä vastarinta esitetään kehityksenvastaisena, mutta toiminnan todelliset syyt ovat pelottavan ajankohtaisia. Jos tekoälykehitys jatkuu nykyisillä linjoillaan, on edessä jälleen huonompia työoloja, ympäristöongelmia ja kasvavia varallisuuseroja. Historian oravanpyörä Teollinen vallankumous mullisti tekstiilityöntekijöiden arjen ja teki tehtaiden omistajista satumaisen rikkaita. Kutomiseen ei enää tarvittu ammattitaitoa, joten tehtaat voitiin täyttää epäinhimillisissä olosuhteissa työskentelevillä työläisillä. Samalla massatuotanto antoi alkusysäyksen esimerkiksi ilmastonmuutokselle. 1800-luvun luddiittien toiminnan ytimessä olikin työläisten elinolosuhteita heikentävien kehityskulkujen vastustaminen. Uudet teknologiat kyllä toivotettiin tervetulleiksi, mutta palkkojen laskua, pidempiä työpäiviä ja arvostuksen laskua ei. Tekoälyvallankumous on valitettavasti noudattanut samankaltaisia linjoja. Mielekkäitä työtehtäviä on korvattu tai pyritään korvaamaan tietokoneilla, varallisuus valuu teknomiljardööreille ja ympäristö kärsii energiaa ahmivien koneiden takia. Suurimpana erona tuntuukin olevan se, että vastarinta kehitykselle on jäänyt tällä vuosituhannella mitättömäksi. Kone tekee työsi paremmin tai ainakin halvemmalla Koska työskentelen itse markkinoinnin parissa, olen nähnyt paraatipaikalta, miten tekoäly korvaa ihmistyötä. Mainoskuvia ja -tekstejä tehdään yhä enemmän AI-avusteisesti ja jopa osa asiakaspalvelusta ulkoistetaan roboteille. Työntekijöille asia myydään väitteellä, että koneet vain hoitavat tylsät rutiinit ja ihmiset saavat edelleen tehdä mielekkäät työt. Valitettavasti mikään tosiasia ei tue tätä työnantajien ja teknoyläluokan selittelyä. Olemme jo käytännössä nähneet, miten ihan mielekkäistä hommista on irtisanottu ihmisiä koneiden tieltä. Lisäksi monissa tilanteissa asiantuntijat on käytännössä alennettu tarkastamaan tekoälyn tuotoksia ja korjaamaan niistä pahimmat virheet. Jo nyt tapahtuneiden irtisanomisten ja työtehtävämuutosten seuraavalla tasolla odottavat yhä suuremmat työttömyysprosentit ja pienemmät palkat. Hyödyt tästä tehostuksesta käärivät osakkeenomistajat. Haitat maksaa yhteiskunta. Luovuuden tuho ja keskinkertaisuuden nousu Nykyiset tekoälymallit on koulutettu valtavalla määrällä luovilta ihmisiltä varastettua materiaalia. Yhtiöiden uhreina on ollut muun muassa kirjoittajia, kuvataiteilijoita, muusikkoja ja näyttelijöitä. Tämän (yhä jatkuvan) ryöstön jälkeen tietokoneet tunkevatkin maailmaan hämmästyttävän määrän korkeintaan keskinkertaisia kulttuurituotteita. Lohdutuksen sanoiksi on tarjoiltu esimerkiksi sitä, että oikealle luovuudelle on tulevaisuudessa yhä enemmän tilausta. Lisäksi AI-puolestapuhujat puhuvat kauniisti luovan työn avaamisesta laajemmille joukoille ja taiteilijoiden ideoinnin helpottumisesta. On tietenkin totta, että tekoälyä on mahdollista käyttää luovassa prosessissa vastuullisesti esimerkiksi inspiraation välineenä. Valitettavasti käytäntö ei puhu mitenkään tämän argumentin puolesta. Luovat tekijät pikemminkin ohitetaan, kun ihmiset ”tekevät itse ja säästävät”. Olen usein seissyt monttu auki, kun tosiuskovaiset esittelevät AI-(t)ulosteitaan. Ihminen on perusluonteeltaan mukavuudenhaluinen ja hiukan pihi. Siksi tekoälyn tekemät ”kulttuurituotteet” riittävät niin monille. Todellisen luovuuden arvostaminen vertautuu kuuluisaan televisiomieltymyskyselyyn: kaikki ilmoittavat rakastavansa erityisesti luonto-ohjelmia ja uutisia, koska niistä pitämällä voi osoittaa muille olevansa fiksu. Oikeasti katsotaan Temppareita. Hassuttelu on ympäristöä tärkeämpää Tekoälyn ympäristövaikutuksista on puhuttu vieläkin aivan liian vähän. AI vaatii toimiakseen käsittämättömät määrät energiaa, jonka tuottaminen ei ole mitenkään kestävällä pohjalla. Esimerkiksi Elon Musk on jopa rakentanut uusia saastuttavia kaasuvoimalaitoksia tuottaakseen sähköä oletettavasti ”anti-woke” tekoälylleen. Eräs AI-huuman pelottavimmista piirteistä ovatkin piiloon jäävät ympäristövaikutukset. Kun miljoonat länsimaiset ihmiset säveltävät hassuja tekoälylauluja tai kirjoittelevat AI-hääpuheita, ei ilmastonmuutos paljoa vaakakupissa paina. Yksilön vastuu on tietenkin rajallinen, mutta yhteisölliset rajat energian tuhlaamiseen olisivat kiistatta paikallaan. Utopistisia mahdollisuuksia Kunnon synkistelyn jälkeen pitää uhrata muutama sana myös positiivisille AI-mahdollisuuksille. Jos energiaongelmat ratkaistaan ja suuryritysten dominanssi lopetetaan, voi tekoäly olla askel kohti Pontus Purokurun lanseeraamaa ”täysin automatisoitua avaruusluksushomokommunismia”. Tie on kuitenkin pitkä ja kivinen. Tuottavuutta on saatu monilla aloilla parannettua tekoälyn avulla. Samoin tylsimpiä rutiinitöitä on voitu poistaa. Odotankin innokkaasti, että nämä parannukset näkyisivät vihdoin esimerkiksi lyhyempinä työaikoina samalla palkalla. Vaikka kirjoitan tämän pienellä sarkasmilla, toivon ihan oikeasti, että esimerkiksi ammattiyhdistyliike tähän tarttuisi. Luovan työn tekijöiltä tekoälyn asettama haaste vaatii aitoa taistelutahtoa. Vain vähän värikynää käyttääkseni nyt alkaa olla viimeinen hetki, jolloin uusluddiittien on aika kokoontua. Tällä kertaa koneita ei tarvitse hajottaa, mutta painostuksen on oltava kovaa. Niin taiteilijat kuin me markkinaehtoista luovuutta harjoittavat ansaitsemme leipämme. Tekoälykaaoksen kesytyksessä myös valtioilla ja valtioiden välisessä yhteistyössä on suurta potentiaalia. Esimerkiksi Euroopan unionissa on vihdoin ryhdytty pistämään digijättejä kuriin, mutta paljon on vielä tekemättä. Tekoäly vaatii tiukkaa säätelyä, jonka avulla siitä voidaan vielä saada hyödyllinen työkalu. Esimerkiksi AI:ta hyödyntäville yrityksille on täysin mahdollista asettaa erilaisia velvoitteita vaikkapa ihmistyövoiman käytön suhteen.

Keskustelu Raision keskustan rauhattomuudesta on käynyt vilkkaana sosiaalisessa mediassa ja jopa valtakunnan uutisissa. Onko armas kotikaupunkini muuttunut sotatantereeksi, jota MC Moponviilaajat pitää rautaisessa otteessaan? Vai haetaanko moraalipaniikilla poliittisia irtopisteitä? Maailmasta tuskin löytää kylän, kauppalan tai kaupungin keskustaa, jossa ei jonkinlaisia järjestyshäiriöitä ole. Nuoruuden törttöilyjä mahtuu jokaiseen pitäjään ja alkoholia tarjoilevat kuppilat aiheuttavat väistämättä lieveilmiöitä. Sietokynnyksen korkeus taas vaihtelee ajan ja paikan mukaan. Raisiossa jonkinlainen sietokynnys on selvästi ylittynyt, osittain syystäkin. Vandalismia ja vahingontekoja on voinut nähdä ihan omin silmin, nuorisoporukan uhoilu tuntuu nahoissa ja jopa väkivaltaisia ryöstöjä on mitä ilmeisimmin tapahtunut. Ovatko reaktiot kohtuullisia ja toimenpiteet optimaalisia onkin sitten ihan eri kysymys. Nykyaika kohtaa ysärin skinivalkoisen Raision Etenkin perussuomalaiset ovat pitäneet poliittisessa keskustelussa esillä jonkinlaisia ”maahanmuuttajien katujengejä”, jotka ovat suurin syy turvattomuuteen. Lisäksi häiriökäyttäytymisen syiksi on kaivettu somekeskustelijoiden osalta monia muitakin vanhoja tuttuja, kuten huumeongelma ja nuorison rappio. Olen itse asunut lapsuuteni ja teini-ikäni tässä samassa kylässä. 90-luvulla Raision keskustan uhkakuvat vaikuttivat varsin samanlaisilta kuin tänäkin päivänä, maahanmuuttopuhetta lukuun ottamatta. Pahimpia öykkäreitä olivat paikalliset natsiporukat, joilta sai turpaansa esimerkiksi siksi, että olkalaukku oli ”homo”. Koska anniskelupaikkoja oli huomattavasti enemmän, riitti myös kännitoilailuja isommalla mitalla. Keskusta-alueella on siis ollut jo monta vuosikymmentä kähinää, rähinää ja ähinää. Kenties suurin ero vanhoihin aikoihin onkin siinä, että sosiaalinen media levittää kauhutarinoita tehokkaammin. Nuorison rappiota taas eivät tue tilastot, kuten esimerkiksi kriminologi Matti Näsi kertoo . Maahanmuuttajien vetäminen jokaiseen asiaan on taas sen verran perussuomalaista, että naurattaisi jos ei itkettäisi. Kyttäämistä, kyyläämistä ja kyykyttämistä Raision keskustan turvattomuutta (tai ihmisten tunnetta siitä) on ruvettu jo kaupungin toimesta taltuttamaan. Suurimmat panokset on pistetty kameravalvontaan ja vartioihin, sivulauseen verran myös nuorisotyöhön. Samaan aikaan on kuulunut vaatimuksia vieläkin kattavammasta kontrollista. Monet päättäjistä tuntuvat ajattelevan, että kyttäämistä lisäämällä saadaan keskusta rauhalliseksi ja nuoriso pois joron jäljiltä. Itse suhtaudun asiaan äärimmäisellä skeptisyydellä. Kyylämäärän kasvaessa kasvaa myös kokonaisten ryhmien syyttäminen yksittäisten pönttöpäiden tekemisistä. Pahimmillaan nämä toimenpiteet johtavat vain suurempaan vastakkainasetteluun ja epäluottamukseen. En ole vielä 41-vuotiaana unohtanut, millaista nuorena hippipunkkarina joutua epäillyksi aivan kaikesta: turhauttavaa ja yhteiskuntaluottamusta rapauttavaa. Sitä en halua yhdellekään nykynuorelle (ah, kuinka keski-ikäistä päästä sanomaan näin). Levitetäänkö kädet? Vähätelläänkö ongelmia? Haluan tehdä selväksi, että yksikin ryöstö, pahoinpitely tai tuhotyö on liikaa. Raisionkin keskustassa pitää voida liikkua turvallisuutta tuntien. Realisti minussa sanoo, että kaikkia häiriöitä ei ikinä voida kitkeä, mutta meillä on olemassa keinot huomattavaan karsimiseen – ne vain menevät jo nyt toteutettuja huomattavasti pidemmälle: 1. Raisiossa tulisi pistää huomattavasti enemmän resursseja nuorisotyöhön, nuorison tiloihin ja nuorisolle tarjottaviin palveluihin. Parasta tietenkin olisi, jos nuoret saisivat itse vaikuttaa siihen, mitä heille tarjotaan. Ennaltaehkäisy on aina huomattavasti edullisempaa kuin ongelmien jälkihoito. 2. Kaupungin keskustaa tulisi elävöittää ja tehdä viihtyisämmäksi jo ennen suurremonttia, mahdollisimman matalan kynnyksen toteutuksilla. Ideoita varmasti riittää aina katutaiteesta maksuttomiin tapahtumiin. Olennaista on, että ihminen haluaa pitää viihtyisän ympäristön itselleen jatkossakin viihtyisänä. 3. Haavoittuvassa asemassa olevat ryhmät tulee huomioida nykyistä paremmin. Tarvitsemme ratkaisuja päihdeongelmiin, työtä rasismia vastaan ja kaikkien kaupungin yhteisöllisyyttä tukevia ratkaisuja. Kun toimimme yhteisönä, haluavat ihmiset myös tehokkaammin omaa yhteisöään varjella. 4. Epäilyttävien nuorten valokuvien postaileminen someen on vastenmielistä (ja laillisen rajamailla). Kiinnitetään siis enemmän ihan oikeassa elämässä huomiota kanssaraisiolaisiimme. Ei välttämättä tarvita mitään ”koko kylä kasvattaa” -jeesustelua, mutta terve annos arkijärkeä kanssakäymisessä tekee hyvää. Näin jokainen kaupunkilainen voi olla osa ongelman ratkaisua.

Raision kaupunginhallitus päätti kokouksessaan, että kaupunkiin otetaan vain 1-5 kiintiöpakolaista vuodessa. Päätös on ihmisoikeuksille vihamielinen ja röyhkeää politikointia haavoittuvien kustannuksella. Kaupunginjohtajan pohjaesityksenä oli, että kaupunki sitoutuisi säännölliseen 5-10 pakolaisen vuosittaisen vastaanottoon. Esitys oli varsin maltillinen ja kuitenkin sellainen, että olisin voinut olla ylpeä kotikaupunkini humaaniudesta. Onneksi sentään SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto tätä ehdotusta kannattivat. Kiintiöpakolaisten todellista hätää ei paatuneinkaan maahanmuuttokeskustelija yleensä kehtaa kyseenalaistaa, sillä YK:n pakolaisjärjestön kantoja kunnioitetaan. Niinpä on perin omituista, että tiukinta mahdollista linjaa halutaan vetää nimenomaisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevia kohtaan. Päätökseltä puuttuvat kaikki järjelliset perusteet. Raision kokoisessa kaupungissa riittää uusille tulijoille tilaa eikä kunnan talous kiintiöpakolaisiin kaadu. Suurin osa kaupunkilaisista ei sitä paitsi edes luultavasti huomaisi, vaikka pakolaisia saapuisi useampia kymmeniä. Jäljelle jäävät selitykset ovatkin sitten puistattavia. Raisiolaisena odotan kotikaupunkini päättäjiltä johdonmukaisuutta. Pakolaiskysymyksen osalta voin loogisesti päätyä vain siihen lopputulokseen, että kaupunginhallituksen enemmistöllä on joko kovia ennakkoluuloja tai jonkinlaisia pelkotiloja. Näistä kumpaankin kannattaa hakea apua. Julkaistu Rannikkoseudussa 19.12.2024

Vladimir Putin on rikollinen diktaattori, Israel toteuttaa kansanmurhaa ja sotateollisuus takoo ennätysvoittoja. Kukaan ei kuitenkaan käske Suomea toimimaan militarismin mallioppilaana. Jatkuvasti toisteltu viisaus kuuluu, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti Euroopan suhteen sotaan, armeijaan ja puolustukseen yhdessä yössä. Suomessakin tapahtui muutos, mutta historiamme ja maantieteemme takia uudet tuulet puhaltavat tänne aivan erityisen kiihkomielisiä asenteita. Viimeisen parin vuoden aikana Suomen on vallannut jonkinlainen militarismimania tai sotahimokkuus, joka ylittää kaikki sopivaisuuden rajat. Media ruokkii vimmaisesti erilaisia uhkakuvia, haastattelee sotilaita sotilaiden perään ja mehustelee räjähdyksillä kuin 80-luvun toimintaelokuva. Sosiaalisessa mediassa taas kukkii vanha kunnon muukalaisvastaisuus ja väkivaltafantasiointi. Samaan aikaan monet poliitikot ovat haistaneet veren. Tappaviin aseisiin käytettävä budjetti on muuttunut rajattomaksi ja jokainen toisinajattelija on putinisti-stalinisti-kommunisti-woke. Ihmisten pelon saattelemana yhä röyhkeämmät avaukset ovat tulleet arkipäiväisiksi ja kansainväliset sopimukset muuttuneet vessapaperiksi. Rajalaki ja Ottawan sopimuksesta irtautuminen on näille tahoille vasta alkusoittoa. Vasemmistolaiselle, siviilipalvelusmiehelle ja erilaiseen rauhantyöhön pitkään osallistuneelle tilanne on tuskastuttava. Jo Suomen päätös liittyä Natoon tuntui kyseenalaiselta, etenkin monotonisen keskusteluilmapiirin vuoksi. Mutta kansa puhui, juna meni ja asiasta marmattaminen olisi pilville huutamista. On keskityttävä siihen, mihin vielä voi nykyisessä Nato-Suomessa vaikuttaa. Ydinsotaan ohjukset sojottaen Kuluvan syksyn tärkeimpiä rauhanpoliittisia kysymyksiä ovat ehdottomasti olleet Suomen suhde Naton ydinaseisiin, Ottawan sopimus sekä puolustushankintojen eettiset kysymykset. Näistä jokaiseen voidaan vielä vaikuttaa ennen kuin on liian myöhäistä. Suomi osallistui lokakuussa lentokoneet ojossa Naton vuotuisiin ydinsotaharjoituksiin, mutta päätös tästä tehtiin pienen piirin kesken. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä teki asiasta erinomaisen kannanoton, mutta muuten maailmanlopun harjoittelu sujui ilmeisen leppoisissa merkeissä . Tulevina vuosina Nato-politiikkaa ja etenkin ydinasepolitiikkaa tulisi käsitellä mahdollisimman avoimesti. Ydinaseharjoitukset saati sitten ydinaseiden kauttakulku tai maahamme sijoittaminen ovat niin suuria kysymyksiä, että kansalaiskeskustelua tarvitaan ennennäkemättömiä määriä. Tähän voi luonnollisesti jokainen suomalainen vaikuttaa vähintään vaatimalla omalta kansanedustajaltaan toimintaa asian suhteen. Lähdetääs pojjaat siviilejä silpomaan Viime aikainen maamiinamangunta on ollut erityisen järkyttävää, sillä Ottawan sopimus on omassa epätäydellisyydessäänkin erittäin tärkeä saavutus maailmanlaajuisen aseistariisunnan saralta. Jos Suomi sopimuksesta irtautuu, osoittaa se kiistattomasti ”arvopohjaisen realismin” ytimen: millään arvoilla ei ole mitään väliä tiukan paikan tullen. Noh, ehkä paineessa ei sitten synnykään timantteja, vaan muuta materiaa. Miinakysymyksessä rauhanliikkeellä ja rauhasta välittävillä poliitikoilla on näytön paikka. Jos (ja luultavasti kun) kysymys saapuu eduskunnan käsiteltäväksi, vaaditaan mahdollisimman suurta ja näkyvää toimintaa Ottawan sopimuksessa pysymisen puolesta. Suomea voi ja pitää voida puolustaa ilman siviilien silpomista. Pohjaton asebudjetti Puolustushankinnat, aseostot ja armeijalle uhrattava budjetti on listallani viimeisenä, sillä ne ovat asiakokonaisuuksina hyvin laajoja. Pienillä pintaraapaisuillakin päästään jo pitkälle. Suomessa käytetään tällä hetkellä ja tullaan tulevaisuudessa käyttämään posketon määrä rahaa erilaisiin murhavälineisiin. Näitä nykyajan astaloita myös ostetaan vähän sieltä sun täältä, sillä pienten ihmisoikeusrikkomusten ei haluta haittaavan kaupankäyntiä. Valtion budjettia pällisteltäessä nykylukemat ja tavoitteet ovat mykistäviä. Ensi vuonna sotimiseen varaudutaan 6,5 miljardin euron voimalla ja menopaineet ovat vain kasvussa. Lähitulevaisuudessa aseisiin ja sotilaisiin syydetäänkin luultavasti enemmän rahaa kuin vaikkapa koulutukseen. Tämän pitäisi herättää vähän maltillisemmissakin rauhanlietsojissa kammotusta. Enemmän puhetta, vähemmän aseita Maata pitää voida puolustaa, mutta aseilla on mahdotonta rakentaa hyvinvointia. Jatkuvasti paisuva puolustusbudjetti on kirjaimellisesti pois jostain muualta, kun leikkauksista hurmaantunut oikeistomme pistää hulinaksi. Näitä ylilyöntejä voidaan torjua vain kaikkien rauhaa rakastavien suomalaisten yhteistyöllä. Ihan vain asioiden esillä pitäminen saattaa versoa yllättäviä tuloksia. Uskon rehellisesti, että tavallinen ihminen asettaa toimivan terveydenhuollon ja sosiaaliturvan Israelista ostettavan ohjusjärjestelmän edelle. Samalla on hyvä pitää mielessä, että esimerkiksi Ukrainan tukemisen kannatus on varmasti suurempaa maassa, joka pitää omista kansalaisistaankin huolen*. Tämä kirjoitus syntyi soittolistan säestyksellä, ota kuunteluun täältä. *Olen aivan täysin Ukrainan tukemisen takana, mutta pelkään, että leikkauspolitiikka yhdistettynä sotabudjetointiin tulee potkaisemaan maatamme jossain vaiheessa lujaa takapuoleen.